Lindvall Toivo

Forssa

Teollisuusneuvos Toivo Lindvall syntyi 23.4.1911 Lopella ja kuoli 8.9.1984 Forssassa. Hän oli Forssan seudun johtava rakennusurakoitsija vuosikymmeniä 1950-luvun loppupuolelta lähtien.

Toivo Lindvallin yritys Rakennustoimisto Lindvall & Johansson, myöhemmin Rakennus Toivo Lindvall Oy, rakensi mittavan määrän asuin-, liike-, teollisuus- ja julkisia rakennuksia Forssaan ja sen lähialueille.

Torpparin poikana syntynyt Toivo Lindvall johti kansakoulupohjalta enimmillään 350 henkilöä suoraan sekä lukuisan joukon alihankkijoita työllistänyttä yritystä tarmolla eteenpäin vieden. Lisäksi hän toimi aktiivisesti liike-elämän järjestöissä ja luottamustoimissa.

Yritys vastasi mm. Forssan Linja-autoaseman, kauppaoppilaitoksen, ammattikoulun, seurakuntatalon, uimahallin, Finlaysonin muovitehtaan, Forssan Kirjapaino Oy:n, vakuutusyhtiöiden Pohjola ja Tarmo toimitalojen, Pilvenmäen raviradan katsomon sekä ja Räyskälän ilmailukeskuksen rakentamisesta.

Yrityksen töihin kuuluu myös Forssan kaupunkikuvassa merkittävän kokonaisuuden muodostava Kartanonkadun-Kuulankadun keltatiilinen kerrostaloalue sekä Kartanonkadun punatiilipäätyiset kerrostalot 1960- ja -70-luvuilta. Konkreettisessa muodossaan Toivo Lindvallin ansioista kertoo Korkeavahassa hänen rakentamaansa kerrostalokortteliin nimetty Lindvallinkatu.

Näkyvää osaa yrityksen toiminnasta edustaa niin ikään 1970- ja -80-luvuilla Jokioisille valmistunut Maa- ja elintarviketaloudentalouden tutkimuskeskuksen rakennuskanta. Olennaisen kohteena luetteloon kuuluu myös tämän hautausmaan uusi punatiilinen siunauskappeli.

Toivo Lindvall oli myös vuonna 1960 perustamassa edelleen hyvin menestyvää Forssan Metallityöt Oy:tä. Yhtä puolta hänen elämässään valaisee osallistuminen vuonna 1958 toimintansa aloittaneen ja yhä toimivan elokuvateatteri Bio-kaaren perustamiseen yhdessä teollisuusneuvos Matti Aaltosen ja liikkeenharjoittajien Åke Leppäjoki ja Urpo Helle kanssa.