Runomies Väinö Lukander 20.8.1927-15.10.2002
15.10. syysharmaaseen Forssaan saapui suruviesti. Väikkä lähti. Kyllähän te Väikän tiedätte, se viulua soittava pitkä mies. Väikkä syntyi Yliskylässä, mutta Ronttismäen mieshän hän oli. 7. linja, talo kolmetoista.
Väikkä vietti nuoruutensa keuhkotautiparantolassa nykyisen Rantasipin kohdalla. Siellä hän oppi soittamaan viulua, luki paljon ja runoili. Vaikka unelmana oli tulla metsänhoitajaksi miehestä tuli taiteilija, sen parhaassa merkityksessä. Me tämän päivän komeljanttarit olemme päiväperhoja sen rinnalla, mitä Väikkä edusti. Silloin aika vain oli erilainen. Rahaa piti jostain saada ja sitä ei runoilla revitty. Piti siis mennä töihin. Pitkä mies sai hommia kattomaalarina ja myöhemmin tuli tehtyä useampikin taulunkehys. Aina silti sydämessä sykki se myyttinen runomies.
Tapasin Väikän ensimmäisen kerran joskus seitsemänkymmenluvun alussa. Finninaamainen pojankloppi istui Lindforsin kaupan takahuoneessa ja kuunteli elämänfilosofiaa Aaltosen Kallen ja Väikän suusta. Kerroin Väikälle tekeväni runoja. Väikkä antoi minulle Uuno Kailaan kootut ja sanoi, että lue tuo. Siinä on runoilija.
Soitti kerran viululla valssin ja tein siihen sanat. Ronttismäen valssi. Väikkä luki tekstin ja nyökkäsi hyväksyvästi. ’’Olishan ne sanat voineet paremmatkin olla!’’
Meitä on Forssan kaduilla monenlaista tallaajaa. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt kun Väikkä ei enää Tyykikylän katuja tallaa, jotain puuttuu. Puuttuu taiteilija, se pitkä runomies.
Turkka Mali