Rudolf Ernst Meyer syntyi 1.helmikuuta 1843 Lyypekissä ja kuoli 5. huhtikuuta 1916 Forssassa. Hän kuului avainhenkilöihin, jotka tulivat maamme rajojen ulkopuolelta vauhdittamaan asiantuntijoina tekstiiliteollisuuden liikkeelle lähtöä ja kasvua sekä samalla myös varmistamaan Forssa-nimisen teollisuusyhdyskunnan syntymistä ja vakiintumista Kuhalankosken rannoille.
Aluksi Forssan Puuvillan Kehruu Yhtiön vuonna 1847 perustanut Axel Wilhelm Wahren palkkasi nuoren Rudolf Meyerin konttoristiksi. Hän nousi myöhemmin yhtiön apulaisisännöitsijäksi ja jalosti sekä nosti tehdasyhteisön elinvoimaisuutta myös kulttuurin saralla.
Meyer johti ensin tehtaalaisten mieskuoroa. Myöhemmin hän keskittyi kuitenkin orkesterin ja torvisoittokunnan ylläpitämiseen niin, että hänestä tuli Forssan musiikkielämän keskeisin hahmo yli kolmen vuosikymmenen ajaksi.
Rudolf Meyer oli itse taitava viulisti soittaen useimmissa orkestereissa, joissa toimi myös johtajana. Hän perusti 1870 ”Forssan vapaaehtoisen soittokunnan” jousi- ja puhallinsoitinten varaan.
Mayerin johdolla toimi myös Viksbergin tehtaan miesten 1880 perustama soittokunta, jonka soittajisto täydentyi matkan varrella mm. viuluilla sekä huiluilla. Orkesterilaisiin kuului muun muassa kauppiaita ja käsityöläisiä. Meyer auttoi näin myös jyrkästi eri luokkiin ajalle ominaiseen tapaan jakautunutta asujaimistoa löytämään musiikkiharrastuksen parissa toisensa.
Tämä Ojalanmäessä sijaitseva, Forssan vuonna 1909 käyttöönsä vihitty hautausmaakin pääsi osalliseksi Rudolf Meyerin yhteiskunnallisesta perinnöstä. Hän rakennutti vuonna 1910 omalla kustannuksellaan siunauskappelin, joka tervehtii edelleen täällä vierailevia kauniine ja ympäristöönsä sopusuhtaisesti sointuvine muotoineen.